Etusivu


Tanssiorkesteri Helminauha jatkaa entisen Tahdissa-Orkesterin jalanjäljillä soittaen perinteistä tanssimusiikkia kaiken kansan iloksi. Vuonna 2002 perustettu orkesteri on kypsynyt hiljalleen kellaribändistä tanssilavakelpoiseksi yhtyeeksi, tai ainakin tähän on pyritty.

Vuoden 2007 alkupuolella, muutamien vuosien hiljaiselon jälkeen, Tahdissa-yhtye koki uudelleensyntymisen. Tuolloin jo hieman pölyttyneet soittokamat päätettiin kaivaa takaisin esiin kellareiden syövereistä. Entisten jäsenten Akin, Aleksin ja Miikan rinnalle orkesteriin vakiintui useiden miehistövaihdosten jälkeen haitaristi Kalle, sekä laulaja-monitoimimies Mikko. Kokoonpanon vakiinnuttua satunnaista keikkailua on jatkunut muutaman vuoden ajan. Keväällä 2009 orkesterin nimi päätettiin sekaannusten vähentämiseksi vaihtaa Tanssiorkesteri Helminauhaksi.

Tanssilavoilla Helminauhan tavoitteena on tarjota monipuolista ja tanssittavaa musiikkia läpi illan. Monipuolisuutta on haettu, sekä soitinpaletista, että kappalevalinnoista. Jäsenten suhteellisen nuoresta iästä huolimatta ohjelmistoon on valikoitunut paljolti vanhaa ja perinteistä tanssimusiikkia. Toki mukana on paljon myös nykypäivän iskelmämusiikkia. Erilaiset kappaleet on pyritty valikoimaan tanssikansaa ajatellen ja orkesterilta saakin aina tulla pyytämään mieluisaa musiikkia ja tanssilajia. 

JÄSENET:

Mikko Heikkinen: Laulu, Saxofoni, Kitara, Koskettimet

Aleksi Korpela: Kitara, Laulu 

Aki Hytönen: Rummut, Laulu

Miika Viinikainen: Basso, Laulu

Kalle Kämäräinen: Haitari, Koskettimet, Laulu